Ulkotulento

Minulla on ikävä sitä miten epätoivoisen ihastunut olin silloin sinuun.
Se oli erilaista, olin kaukana kotoa,
onneton, mutta vähemmän kuin yleensä.

Joka tapauksessa,

alkusi et pitänyt minusta,
en ollut itsevarma seurassasi koskaan,
kuitenkin lopulta varmaan pidit minusta enemmän kuin minä sinusta.
Säälin sinua. Pelkäsin sinua. Ihailin sinua.
Halusin sinua, voin sanoa sen nyt ääneen.
Ikävöin sinua silloinkin kun olit läsnä
– erityisesti silloin.
Olin seurassasi aina kun pystyin,
en siksi että se tekisi minut onnelliseksi
oikeastaan olin usein pettynyt,
joskus aika tylsistynyt,
niin, ja tietenkin mustasukkainen kaikille muille,
mutta jokin sinussa – en tiedä,
ehkä olit kaunis
välinpitämätön
ylimielinen
en todellakaan osaa sanoa.
Ehkä vain siksi ettet pitänyt minusta.

Kun suutelit minua se ei tuntunut miltään.
Eikä se merkinnyt mitään muuta
kuin sitä että se on nyt tapahtunut,
ja asiat ovat toisella tavalla
– ei meidän välillämme –
vain sisälläni, minussa itsessäni.

Kaikki mitä sinusta halusin oli lopulta varsin itsekästä,
mutta ei se mitään,
sinä olet varmasti itsekkäin ihminen jonka olen koskaan tuntenut.
Ei se väärin ole,
mutta totuus on,
että ihmisen on suojeltava itseään sinun lähelläsi.